Niukka tappio FCB:lle!
Runsaslukuinen yleisö näki jännärin!
FC Blackbird saapui perjantaina pallokentälle Ilveksen vieraaksi sarjakakkosena ja vei pisteet Jyväskylään Ilveksen taistelusta huolimatta. Ottelua aurinkoisessa illassa seurasi pari sataa ihmistä!
Ottelun alku oli tasaista peliä ja ensimmäinen maalintekotilanne siunaantui Ilvekselle vasta vartin pelin jälkeen mutta Ilvespusku leijaili hieman yli maalin. Kahdenkymmenen peliminuutin kohdilla Blackbirdille vihellettiin vapaapotku melko vaarattomasta paikasta. Vierailijat antoivat vaparin kuitenkin nopeasti ja Ilveksen puolustus ei ehtinyt reagoimaan tilanteeseen. Näin FCB siirtyi Caius Forsbergin maalilla 0-1 johtoon. Ilveksen valmentaja Petri Koskisen mukaan avausmaali oli todellinen lahja vierailijoille.
Ilves kuittasi johdon kuitenkin vain neljä minuuttia myöhemmin kun Saigou Jabang murtautui rangaistusalueelle. Jabang vedettiin nurin ja Ilvekselle tuomittiin rangaistuspotku jonka Hatem El Sayed laittoi varmasti verkkon perukoille. Kauaa ei Ilves saanut tasoitustaan juhlia sillä FCB iski johtomaalin viisi minuuttia myöhemmin. Ilves puolustus pelasi pallon maalivahti Henri Hokkaselle jonka avauspotku jäi todella matalaksi. FCB:en Stefan Petrescu sai pallon haltuunsa ja potkaisi pelivälineen verkkoon yli maalivahti Hokkasen.
Toiselle puoliajalle Ilvesläiset tulivat hanakammin ja 60 minuutin kohdalla Joona Ojalan vapaapotku kimposi FCB:en maalivahdin eteen josta Marko Nieminen tuikkasi koskelaiset tasoihin.
Tunteet alkoivat lämmetä toisen puoliajan edetessä ja kortteja jaeltiin puolelta toiselle. 70 minuutin kohdalla Ilveksen Mikko Sorsakivi otti toisen varoituksensa ja hänet ajettiin kentältä ulos. Ilves ei kestänyt vajaamiehisenä tasatilanteen puolustamista, vaan entinen Ilvespelaaja Einari Nenonen puski Blackbirdin voittoon.
Ilves yritti lopussa saada hyökkäyksiä FCB:n päätyyn ja pallo kävi kerran jopa maaliviivalla. Blackbird vei kuitenkin pisteet oikeutetusti Jyväskylään suunnille.















